tiistai 26. maaliskuuta 2013

Paluu torpalle

Aamu valkeni. Muori tunsi kahvin tuoksun keittiön puolelta, ja nousi lämpimästä sängystään, haukotellen ja itseään venytellen. Kissa karkasi jaloista ja meni pukkimaan emäntäänsä ja kiehnaamaan aamupalaa.

Haasteltiin vielä hieman, katsottiin ikkunasta millainen tuuli puhalteli ja oliko se kovin pohjoinen. Muorin ei tarvinnut koskaan tarkistella tuulen suuntia tällä tavoin ikkunasta, hän oli ripustanut tuvan kattoon kuivatun hauenvonkaleen naruun kiikkumaan, ja kun kala osoitti uuteen suuntaan niin tiesi tuulen kääntyneen samoin. Juteltiin myös seuraavasta tapaamisesta jolloin muori tulisi sovittamaan kretonkileninkiään.

Neula-Britta tökkäsi vielä eteisessä muorin kainaloon ruskeaan paperiin kätketyn pehmeän lahjan. Ystävykset toivottelivat hyvää siunattua pääsiäispyhää, ja Britta pyysi viemään terveiset sepälle jonka paja oli puolen peninkulman päässä kylätien varrella. Siellä ahjo varmaankin säkenöi päivät pitkät.

Niinpä muori lähti taivaltamaan kohti kotitorppaa. Matka sujui mukavasti, ensin suurpellon yli. Kauan sitten siellä lehmät juoksivat kesäisin vastaan kellot kilisten ja utareet heiluen. Nyt oli kuulas kevättalven päivä, metsän puut hohtivat valkoiseen huntuun puettuina ja valaisivat taivaltajan polkua. Vaikka ei ollut vielä myöhä niin kuu jo töllötteli korpikuusten yläpuolella. Se oli aivan kuin hopealla koristeltu pääsiäismuna. Muorin ajatukset sinkoilivat sinne tänne entisiin aikoihin.


Nyt oli tärkeää että ei kulkisi ympyrää, sellainen enteilee huonoa onnea. Varsinkin piti karttaa Suursuolle joutumista. Siellä tarina kertoi olevan Ämmänhaudan, eikä Ämmävainaa päästänyt ketään ohitseen jos hänen tielleen sattui kulkemaan. Kukaan ei tähän päivään saakka uskaltanut kaivaa turvetta tai hiekkaa näiltä tanhuvilta.

Yhtäkkiä ajatuksissaan asteleva muori huomasi että kaksi harmaapukuista, harvinaisen pitkää mieshahmoa kulki hänen edellään, laahustaen, äänettöminä. Vain lumi narisi heidän kiiltävien nahkasaapikastensa alla. Muorin sydän pomppaili, hän hidasti menoaan ja niin tekivät myös kulkijat. Kun tultiin Petruksen tuvan nurkalle miehet kääntyivät vanhaa Petrusta säikähtäen ensin takaisin päin ja lähtivät sitten pois polulta häviten metsän syliin. Täytyy olla vieraspaikkakuntalaisia, noin kummasti pukeutuneita kun ovat, ajatteli muori.


Oli satanut uutta lunta, mutta kookkaista miehistä ei jäänyt kinoksiin mitään jälkeä vaikka hän oli kuullut lumen narskuvan heidän jalkineittensa alla metsäpolulla. Muori yritti myöhemmin kysellä kyläläisiltä kenellä vieraat olivat käyneet, mutta kukaan ei ollut nähnyt näitä miehiä, ei edes Petrus itse joka oli seisoskellut pihatantereellaan. Ihmiset tiesivät kuitenkin kertoa että juuri Petruksen mökin nurkilla tien mutkassa kummitteli.

Muori saapui kuitenkin turvallisesti kotitorpalle. Huomenissa hän alkaisi valmistella pääsiäispyhää. Leipoisi vehnäsiä, ja tänä vuonna myös vadillisen rukiisia vatruskoita. Olihan hänellä jauhoja, munia ja voita riittävästi. Ja hän laittaisi taikinan täytteeseen Amerikan rusinoita joita vielä oli sisaren tuliaispurkissa jäljellä. Kelpaisi vatruskoita tarjoilla jos vaikka tulisi vieraita pääsiäisaattona. Kuinkahan monella olisi ihan rusinaisia näytöllä?


Heti huomenissa muori myös veisi räsymatot ulos hankeen raikastumaan ja kirkastumaan.

Seuraavana aamuna muori heräsi aikaisin korpin kummalliseen ääntelyyn. Mitähän mustanokka aavisteli ja yritti kertoa, vai oliko vaan kaivannut hänen seuraansa? Muutenkin oli hieman outo kirpeä talvitunnelma ja kajastus taivaalla. Nisse, naapurin vanha mustavalkoinen kissa oli jo monta päivää kököttänyt säikkynä paikallaan kärrynrattaassa, ja tähdet loistivat kummallisen ruskeina ihan kuin yötaivaalla. Muori siveli kohmeisilla sormillaan kotimännyn käkkärään veistettyjä puukstaaveja ja numeroita. Taas korppi  huuteli käheänä kutsuen.


Muori kietaisi villahuivin tiukasti päähänsä ja lähti pihapientareelle tutkistelemaan asiaa. Korppi lehahti heti lentoon ikään kuin houkutellakseen muoria mukaan. Niin oli vanhuksen lähdettävä järvelle päin, kallioiden yli kiipeämään. Kun hän ajatteli kaikkia ylämäkiä jotka hänen oli kavuttava hän alkoi päivitellä koko lähtöä. Ja niinhän sinä kävi että muorin täytyi istahtaa hengästyneenä kallion kukkulalle ja lasketella takamuksellaan ihan alas asti. Mustelmat tästä tulisi. Sammal tahrasi ruskean palttoon takamuksen ja kivi hiersi nyörikengässä. KRAAK, KLONG!!! Hullu itsepäinen korppi kiersi kehää kraakuen ja  muoria vartoen, tummat silmät hehkuen,  ja kun muori seurasi katseellaan suuren mustan linnun menoa hänen silmänsä vihdoinkin näkivät.


Salmen takana, täällä tiettömässä erämaassa, seisoi ilmielävä, nuhruisen näköinen hieman kumara mieshahmo. Muori säikähti toden teolla. Hänen sydäntään vihlasi niin että täytyi istahtaa ja ottaa kamferitipat paikan päällä. Mitä tuo mies koko ajan kättään heilutteli, pitikö se häntä pilkkanaan vai tarvitsiko apua? Korppikaan ei ollut enää ystävällinen vaan huuteli muorille pilkaten: "mitäs tulit kun kaduit, mitäs tulit kun kaduit?" Muori keräsi voimia ja pinkaisi tipat otettuaan karkuun, vaikka mies ehtisikin varmasti pian rinnalle. Vai oliko se jäänyt kalliolle seisomaan, kolkosti nauraen? Olikohan se ihan salaliitossa Raaken, korpin, kanssa? Voi hyvänen aika, muori anoi armahdusta.

Mutta kun mies kutsui muoria, tämä tunsi yhtäkkiä niin kauan kaipaamaansa tutun äänen, pysähtyi ja kääntyi. Väinö, rakas Väinö velimies, paras ihminen koko suuressa maailmassa! Nyt muori oli ihan pyörtymäisillään, ja vähän vihastuttikin ja taas sydänalasta vihlaisi - että se tällä tavalla säikäytti eikä ilmoittanut etukäteen saapumisestaan. Nyt hän ei ollut tiennyt valmentua vieraan tuloon millään tavalla, ja leipomisetkin tehtäisiin vasta huomenna. Takki oli likaantunut ja kantapäätä hiersi. Villahuivi oli tarttunut katajapensaaseen kalliota lasketellessa, ja kädet olivat naarmuilla. Oliko niitä vehnäjauhojakaan tarpeeksi, ja särvintä? Kuinka monta kananmunaa pääsiäiseksi? Halkopuita ainakin täytyi pilkkoa ja kuivata ja lämmittää tupakammaria kunnolla.

Mutta pääasia, tärkein ja paras kaikessa oli että velimies eli ja oli palannut takaisin. Kaiken muun muori unohti nyt. Halauksista ei tahtonut tulla loppua lainkaan, ja onnesta nyyhkyttävät, hieman järkyttyneet vanhat sisarukset lähtivät peräkkäin taivaltamaan torpalle. "Sie tulit kuitenkii minnuu kahtomaa!" "Ja sie sisko oot söpö kun sormella pökätty, tulehan nyt nii mennää kottii päi!"

11 kommenttia:

  1. ai että IHANAA!!
    kyllä sinä Helena taidatkin olla kirjailija:)) Nyt minä olen iloinen...velipoika on tullut takaisin! Laitahan tarinasi varmaan talteen!! ja kuvatkin niin kauniita varsinkin kaksi alimmaista on kerrassaan upeita! Lähdenkin tästä soittamaan omalle velipojalle, tuli ihan ikävä:)
    tarja.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna Helenawww.hanantupa.blogspot.com26. maaliskuuta 2013 klo 16.21

      Kiitos Tarja rohkaiset minua eteenpäin, kuinka aina ehditkin kaikkea puuhaamaan ja kaikkia ajattelemaan ja kannustamaan? Tiedätkös, nyt on keittiön pöydällä kaksi autokirjansivua valmiina odottamaan seuraavaa kylälle (kirjelaatikolle) lähtöä...

      Poista
    2. Ole hyvä:) Ajattelinkin juuri tässä että taidan tekemisen puolesta vähän laiskotella tovin:)) Kyllä sinun oikeasti kannattaa tämä tarina laittaa kirjaksi. Taidolla kirjoitat tarinaasi.
      Minkäs sitä luonteelleen voi kun jokainen puuhailee niin mielenkiintoisia juttuja niin pakkohan niitä on seurata:))
      Mukavaa nähdä kuinka hienoja sivuja olet tehnyt.
      Postisi saapui tänään. Yksi on vielä tulematta ennen kuin saatte paluu postia.

      Poista
  2. ...käväisin soittaan velipojalle ja muistin etten muistanut kysyä mitä vatruskat on?
    tarja.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna Helenawww.hanantupa.blogspot.com26. maaliskuuta 2013 klo 16.23

      Melkein samaa kuin rahkapiirakat, vähän enemmän karjalaista tai venäläistä perinnettä. Kuoritaikina ja täytteeksi esimerkiksi perunaa tai riisipuuroa ja vaikka hilloa, rusinoita... LUULISIN!

      Poista
  3. Kokkosilta kuulostaa nuo vatruskat:) Olen niitä joskus itsekkin tehnyt, anoppi opetti:)

    VastaaPoista
  4. Se olikin minulle ihan uusi nimi - kokkoset! Mistähän se mahtaa olla peräisin, herkuteltiinko niillä kokon äärellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. karjalasta kotoisin mutten tiedä miksi moinen nimi:)

      Poista
  5. Olipa mukava lukea!
    Muorin matka soljui niin hyvin, aivan kuin vierellä olisin kulkenut.
    Tekstistä henkii kaunis tyyli ja vuosisata vei mukaansa.

    VastaaPoista
  6. Onpa sujuvaa tekstiä! Sinun kannattaa tehdä tästä kirja!

    VastaaPoista
  7. Kiitos JIPe, ilahdun! Juu, kirjan teko on mielessä mutta kun leikkelen ja yhdistelen lehdistä kollaasejani niin on tarkasti ajateltava tekijänoikeutta. Omaan käyttöön toki voin tehdä kirjan näistä.

    VastaaPoista