sunnuntai 4. elokuuta 2013

Torpan tarinaa - rovasti

Seurakunnan entinen mutta vieläkin vastuuntuntoinen rovasti tyhjensi ja tutki yhä kaappeja ja lipastoja vanhassa pappilassa. Laatikot olivat pullollaan papereita, huolellisesti järjestykseen laitettuja. Kirkonkirjat sisälsivät seurakuntalaisten nimet, syntymät, vihkipäivät, paikkakunnalta muuutot, kuolinpäivät, lasten syntymät - kaiken mitä pappien työtehtävänä oli ollut kirjoittaa muistiin ikuisista ajoista asti.






















Pappila oli myös toiminut käräjätupana, ja rovasti löysi asiakirjoja joista kävi ilmi monta mielenkiintoista oikeudenkäyntiä päätöksineen ja tuomioineen.

Rovasti täytti salkkunsa papereilla, siunauksilla ja anteeksiannoilla. Pyhä Kirja seurasi aina mukana hänen käydessään seurakuntalaisten luona. Huomenissa hän olisi valmis lähtemään matkaan.

Ensimmäiseksi rovasti oli päättänyt vierailla apteekkarin kodissa, koska se oli lähin talo, aivan pappilarakennuksen vieressä. Apteekkari oli kuulemma juuri nyt ottamassa leväkylpyjä vesitohtorin luontaisparantolassa. Vesitohtori oli heidän ottopoikansa joka piti kylpylää yhdessä koulunopettajan nuorimman tyttären Aunen kanssa. - Mutta ei väliä,  rovasti tulisi tapaamaan apteekkarin rouvan joka oli jäänyt apteekkia ja kotia hoitamaan.






















Apteekin talon emäntä oli hermostunut kun ei tiennyt rovastin asiaa, vain että arvostettu vanhus tulisi käynnille jo huomenaamulla. Onneksi oli kahvia tarjota, ja pellavainen liina näytti putipuhtaalta. Salin matto oli piiskattu ja hienoimmat kahvikupit katettu esille. Olisiko leningin väri  rovastin mielestä sopiva? Rouva sovitteli tuoksuvia ruusuja vihreään perintömaljakkoon ja sai piikin sormeensa, aivan kuin huonona enteenä huomisesta sekä pistävästä omastatunnosta.  Hän mietti nimittäin kuumeisesti milloin oli viimeksi istahtanut kirkon penkkiin Sanaa kuulemaan. Siitä rovasti varmaankin tuli keskustelemaan.

2 kommenttia:

  1. Arvokkaan näköinen rovasti, ja mitävarten hän sinne apteekkiin....??

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa!
    Hienot kuvat taas! Kahvipöytäkuvasta tykkään mielettömästi. Ruusukupit, pitsiliina, kukat vaasissa, valoisa tunnelma...

    VastaaPoista