Torpan tarinaa - kartano ja pappila

Kartanonherra oli elokuusta lähtien, enemmän kuin koskaan ennen,  mietiskellyt menneitä ja huokaillut raskaasti sairasvuoteellaan. Hän joutaisi jo pois, oli elänyt tätä elämää kylläkseen. Ilman omia perillisiä, vaikka eukko olikin luulotellut hänen olevan ahneiden ja koppavien kaksostyttäriensä isäihminen. Testamentti paljastaisi aikanaan totuuden.

Pyhä Pietari taivaan portilla kuuli lopulta sairaan pyynnöt ja huokailut. Marraskuun huurteisena aamuna vanha kartanonherran vaipui takaisin valkeihin syntysiin.

Viesti kartanonherran lähdöstä kiiri pian pitäjäläisille jotka itkeskelivät ja surivat hyväntekijäänsä ja alkoivat valmistautua hautajaisiin. Mutta kartanossa käynnistyivät kahden päivän surun jälkeen aivan toiset suunnitelmat. Vanha kartanonrouva puuteroi kasvonsa, poimi mustan sulkahattunsa hyllyltä ja lähti pappilaan tilaamaan hautausta, mutta ennen kaikkea varmistamaan kirkonkirjoista että kaksostyttäret oli merkitty vainajan rintaperillisiksi.

Rovasti Sulevi Suitsu itse avasi pappilan mahtavan tammioven ja johdatteli kartanonrouvan salin puolelle, varmistettuaan ensin että hänen ruustinnansa oli keittiön puolella omissa touhuissaan. Rovasti kalpeni kuultuaan kartanonhaltijattaren asian, valitti surua ja selaili vapisevin käsin kirkonkirjan sivuja. Mutta juuri kun hän alkoi tutkia kartanoon syntyneiden isyysmerkintää, mustepullo kaatui ja aiheutti niin tumman tahran sivulle että syntymätekstiä ei enää koskaan voisi tulkita. Rovasti vakuutti kuitenkin että hän omakätisesti oli kirjannut kartanonherra-vainaan aikoinaan tyttäriensä isäksi.

Marraskuisen loppuillan rovasti vietti suuren perheensä seurassa. He nauttivat rauhassa illallisen ruokasalissa, ja läsnä olivat kaikki hänen ja ruustinnan jo aikuistuneet lapset. Perillisiä oli siunaantunut vuosien mittaan kymmenen kappaletta, kaikki kaksosia. Rovasti Sulevi Suitsu oli helpottunut siitä että kartanonrouva oli poistunut pappilasta heti asiointinsa jälkeen, eikä vanhoista tapahtumista kartanon vehreillä viljapelloilla kumpikaan maininnut sanaakaan.

Kartanonrouva, joka oli saanut kolme ylimääräistä elämää osakseen, palasi pappilasta takaisin koppavien tyttäriensä luokse. Hän totesi taas kerran tyytyväisenä että tyttäret eivät ulkonäöltään lainkaan muistuttaneet isäänsä rovasti Sulevi Suitsua, mutta pääasia oli että heidät oli kirjattu edesmenneen kartanonherran rintaperillisiksi.