Torpan tarinaa - postia ja suunnitelmia

Ihmiset asuivat hajallaan tietämättä toistensa elosta ja matkan päästä. Mutta nyt oli tullut postidiligenssi! Amerikansisar oli kertonut Muorille kirjeiden nopeasta kuljettamisesta, ja yöllä Muori oli nähnyt unta postinkulusta syrjäkylästä kaukana olevassa maailmassa.

Muori oli käynyt herraskartanossa pesemässä pyykkiä, ja ystävällinen emäntä oli sitten ohjannut Muorin salonkiin, tukevan kirjoituspöydän ääreen. Pöydällä oli ihmeellinen, kauniisti koristeltu hopeanvärinen kirjoitusteline. Sen alla oli laatikko jossa säilytettiin kirjepaperia ja kuoria. Siellä oli myös sinettileimasin sekä kullanväristä lakkaa. Emäntä näytti Muorille myös kristalliset, hopeanupilla varustetut lasipullot ja selitti että toisessa säilytettiin mustetta ja toisessa musteen päälle siroteltavaa hiekkaa. Kaikki tarpeellista tavaraa jos halusi laatia kirjeviestin.

Muori lähti illansuussa kävelemään herraskartanosta torpalleen ja siinä verkkaisesti astellessaan hän päätti heti huomenissa kirjoittaa tärkeän kirjeen. Se oli Väinölle, velimiehelle. Amerikansisaren kirjeistä hän onneksi muisti kuinka ulkomaiden kirjeisiin laitettiin puhuttelusana.

Muorin posket punottivat innostuksesta kun hän lopulta sulki kirjekuoren ja kääri sen ruskeaan paperiin. Mukaan hän laittoi myös muutaman kopeekan - kaupassa käyvä rahalaji, kunhan vain ei tullut petetyksi vaihdossa. Kopeekat oli tarkoitettu postimestarille joka varustaisi kuoren tarvittavilla kirjemerkeillä. - Onneksi kylän aidanpäätyyn oli vihdoinkin kiinnitetty kaksi laatikkoa: toinen saapuville, toinen lähteville kirjeille. Kylän asukkaat vuorottelivat kirjeiden perille kantamisessa, ja kesäisin saivat koululapset osallistua tähän työhön. Kaikki lapset kilpailivat tehtävästä, ja lopulta aikuisten täytyi tehdä niin että vain se lapsi joka oli löytänyt neliapilan sai lähteä kirjeenkantajan mukaan. Pakettejakin saatin joskus kantaa matkaan.

Provinssitohtorin kotona ei nyt kirjoitettu kirjeitä. Olihan vanhin tyär juuri palannut Ruotsinmaalta jonne hänet oli lähetetty kiusallisia kosijapoikia pakoon. Nyt oli kuitenkin käynyt niin että tytär oli palannut kotimaahan ja synnyttäisi piakkoin isättöman lapsen. Kätilöeukko tosin ennusti että siellä oli kaksi pientä pyrkimässä eloon päin, joten kehtoja oli nyt hankittu kokonainen pari. Ne saatiin kartanonrouvalta joka aikoinaan oli saattanut maailmaan kaksostytöt. Huhuttiin ettei kartanonherra ollut tyttöjen isä, ja provinssitohtorille oli selvinnyt herraa tutkiessaan että huhu piti paikkansa, mutta asiasta vaiettaisiin ikuisuuteen asti.

Nyt oli suunniteltava pikainen avioliitto tyttärelle. Pitäjän rovasti oli ehdottomasti sitä mieltä että apteekkarin ottopoika, nykyinen kuuluisa Vesitohtori, oli mainio ja ainoa sopiva puoliso tytönhupakolle. Ottopoika oli kasvanut aikuiseksi, vaikka hän ei ollutkaan kuten muut ihmiset, ja tarvitsi kylpylään tuhdin vaimon avukseen. Tohtorinna ei ollut asiasta aivan iloinen, hän halusi vielä tavata kiinostuneita sulhasehdokkaita.

Mutta tytär itse ei ollut halukas tapaamaan pojista yhtä ainutta, eikä hän myöskään aikonut paljastaa kuka lapsen isä oli. Rovasti ei kuitenkaan antanut periksi vaan painosti tytön tapaamaan Vesitohtoria, ja lopulta nuoret nähtiin siloin tällöin kävelemässä meren rantaa pitkin vesiparantolan tienoilla.