lauantai 15. helmikuuta 2014

Torpan tarinaa - kapteenin kosto

Provinssitohtorin vaimo ei jaksanut ajatella että yksinkertainen luotsipoika oli vienyt heidän vanhimman tyttärensä merelle, kaukaiseen karuun saareen. Kaiken kukkuraksi kylällä kerrottiin vieläkin mitä samaisessa saaressa oli tapahtunut hyvin kauan sitten.

Silloinen merikapteeni oli kyllästynyt lyhyenläntään vaimoonsa, ja eräänä päivänä hän oli nostanut naisparan lipputankoon roikkumaan josko tämä lopultakin pitenisi vartaloltaan. Vaimo oli heti alas päästyään tahtonut avioeroa, mutta eihän sellaiseen siihen aikaan ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia. Sitten Rovasti oli tullut apuun ja myöntänyt vaimolle eron. Tästä suuttuneena kapteeni kirosi Rovastin ja teki tälle kaikenlaista kiusaa. Lopulta kapteeni veisti itselleen ruumisarkun, puuteroi kasvonsa vehnäjauhoilla ja asettautui arkkuun yöpaidassaan. Palvelusväki lähetettiin saattamaan sanaa Rovastille että kapteeni oli kuollut ja piti tulla lukemaan ruumiinmessua.

Rovastin luettua kymmenen minuuttia vainaja ponnahti istumaan niin että vehnäjauhot pölisivät ilmassa. Saman tien kapteeni nosti pullon suulleen ja rupesi elämöimään, huutamaan ja tanssimaan ympäri tupaa.






















Rovasti yritti karkuun, mutta kaikki ovet oli suljettu. Miehen tanssi ja elämöinti jatkui kunnes hän tuupertui lattialle kuolleena.






















Kapteenin asunnossa kummitteli siitä lähtien ja saaren asukkaat kiersivät talon kaukaa, kiirehtien ripein askelin omiin koteihinsa. Ja juuri tähän taloon provinssitohtorin tytär oli nyt muuttamassa luotsinsa kanssa.

3 kommenttia:

  1. Hui, nythän menee jännittäväksi,

    VastaaPoista
  2. No huh huh! Kylläpä sinulla on melkoinen mielikuvitus.
    Tuota "naivistista" pientä suurta sekaisin-otetta kuvakollaaseissasi en voi olla ihastelematta, tuo syvyyttä tarinakuviin.

    VastaaPoista
  3. Wau.
    Tänne pitää aina tulla kylään, ottaa aikaa istua alas, miellään kupillisen kahvia kanssa ja lukea kaikessa rauhassa, mieluiten useampi pätkä. Rakastan tätä. Kiitos toisesta maailmasta, että voin tulla kylään.

    VastaaPoista