Lukija oli tottunut
siihen, että joka päivä blogisivulle ilmestyi uusi tarina. Ikkunaruutu toisensa jälkeen avautui toisiin, loputtomiin maailmoihin: mystisiä hahmoja, odottamattomia kohtaloita, suruja ja iloja.
Aluksi Lukija ahmi ne innolla, kuin nälkäinen matkailija, joka ei halua pysähtyä.
Mutta päivä päivältä
tarinoita tuli lisää. Sivut kasaantuivat, ja sanat alkoivat tuntua raskailta. Lukija huomasi, ettei enää jaksanut seurata hahmojen kohtaloita. Jokainen uusi
kertomus oli kuin vieras, joka koputti oveen liian usein.
Eräänä iltana Lukija päätti
olla - lukematta. Hän katsoi ikkunasta
ulos ja huomasi, että maailma itsessään oli tarina: tuuli, joka heilutti puita,
taivaan värit horisontissa ennen auringonlaskua, oma hengitys. Hän hymyili ja
ajatteli, että ehkä kaikkia tarinoita ei tarvitse lukea. Ehkä
joskus riittää, että elää yhden päivän ilman sanoja.
kauniisti ja kuvailevasti kirjoitat.
VastaaPoista