Torpan tarinaa - kenen kädet?

Sunnuntai- ja torstaiyöt olivat vaarallisia. Koulunopettajan rouva ei silloin uskaltanut ummistaa silmiään, sillä juuri tuollaisina öinä painajainen vaani ja kiusasi. Varsinkin maaliskuun valkenevina aamutunteina hän heittelehti jouhipatjallaan puolelta toiselle ja kuunteli.

Nyt hän istui aamun sarastuksessa, pohtien kertomusta jonka yön pimein hetki tällä kertaa oli tarjoillut. Vanhan koulun edesmennyt opettajatar oli unessa saanut uuden käsivarren ja nojaili siihen homeesta vihertyneen oven yläpuolella. Vanhan naisen takana leijaili kädettömänä, jalattomana ja päättömänä univormuun pukeutunut vieras.

Vanha kansa sanoi että jos unessa kainalosta kasvoi uusi käsi, se tarkoitti varkaan saapumista seuraavan täyden kuun aikaan. Oli piilotettava arvoesineet lipaston salalokeroon ja irtonaisen lattialankun alle. Maantie oli haravoitava siitä kohdasta missä orava oli juossut tien poikki - se käännyttäisi varkaan pois.

Mutta aamulla ilmeni että vieras käsi oli jo ehtinyt pistäytyä pimeillä asioilla pitäjäläisten kodeissa.

Apteekkarin luona tuntematon kävijä oli vetänyt rohtokaapin laatikon auki, ja unohtanut siihen ihmeen kauniin sinisen kaulakorun. Pieni ruskea kamferttipullo puuttui, mutta kaikki muut rohdot olivat tallella.

Provinssitohtorin kotonakin oli kutsumaton vieras käynyt, tutkien käärevaatekaappia ja tohtorin kulunutta kapsäkkiä, mutta mitään ei huomattu puuttuvaksi.

Mutta kummallisin tapaus kuultiin luotsiperheen saarelta. Siellä oli lukitusta kirstusta viety hylkeennahka ja samana yönä sillipatruunan kaunis nuorikko oli kadonnut tietymättömiin. Liedellä oli vielä lämmin pannukakkumuusi, puolukoista ja katajanmarjoista keitetty.

Torpan tarinaa - tukalat paikat

Väinö oli käynyt kastamassa luotsin potreat kaksopojat ja saanut toimituksesta palkaksi villasukat sekä ruudullisen liivin ja almanakan.Tyytyväisenä hän palasi saarelta takaisin mantereelle ja meinasi nyt asettua elämään Muorin luokse metsätorppaan. Kyllä Muorilla riittäisikin ihmettelemistä kun saisi komeakantisen almanakan - olikohan sellaista ihmettä koskaan nähnytkään?

Kartanon emäntä ei ollut yhtä tyytyväinen elämäänsä. Hän oli kutsunut Muorin Amerikansisaren kylään ja alkoi lettivehnäsen syötyään kertoa huolestuneena vastanaitujen tyttäriensä suunnitelmista lähteä vävypoikien matkaan kiertämään sirkuksella maata ja mannerta.

Yhtäkkiä Amerikansisarta alkoi syyhyttää kovasti. Kartanon emännän oli häpeällisesti tunnustettava että seinämamsellit olivat viime aikoina vaivanneet häntäkin yöt päivät. Nyt näytti valkoinen liinavaatekaappikin olevan mustien elukoiden valtaama. Toissavuonna oli kerätty kirppuja sekä luteita säkkiin ja viety naapurin rapulle, mutta ehkä ne olivat palanneet sieltä takaisin.

Kartanon tyttäret makoilivat yläkerran salissa unelmoiden paljon suuremmista eksoottisista eläimistä ja tulevista matkoista leijonankesyttäjien mukana. Sirkusprinsessoita heistä tulisi!

Aviomiehillä oli kartanossa tukalammat paikat. Nyt alkoi tulla kiire jos he mielivät päästä tyhmien vaimojensa kanssa matkaan ennenkuin asian oikea laita paljastuisi emännälle.

Torpan tarinaa - Ämmän majakka

Muori oli nipin napin ehtinyt pelastaa puhtoiset pellavaliinat pyykkinarulta kun pohjantuuli ärähti temmaten nuoralle jääneen lakanan, viipotellen sen lopulta koivun latvaan riekaleiksi. Myrsky nousi ja Muori kiitti taivaan herraa ettei ollut lähtenyt veneseurueen mukaan ristiäisjuhliin saaristoon. Lakanan menetys suretti kun nyt hänelle jäi vain yksi kokonainen sekä kaksi hienompaa puolikasta jotka käännettin vieraiden aikana pitsireunaksi täkkipeiton reunan yli. Niitä ei koskaan käytetty.

"Tätä siitä seuraa kun on pappismies mukana veneessä" harmittelivat karilla käyneet kalastajat eivätkä aina huolineet kirkon miestä mukaan kannelle. Pahin paikka oli Ämmä-Majakka. Ämmä oli hyvin  ovela ja muutti yhtäkkiä hahmoa laivan lähestyessä. Varsinkin jos Ämmä-Majakka näytti alukselle takamuksensa oli haaksirikko lähellä ja harva laiva onnistui niin äkkiä muuttamaan kurssiaan että olisi pelastunut tuholta. Mutta jos sensijaan näki Ämmän istuvan kivellä olisi matka turvallinen.

Pappia ei suostuttu viemään saarelle ristimään Luotsin ja provinssitohtorin tyttären kaksospoikia, mutta juhlat oli jo valmisteltu, talo siivottu ja vanhemmat pukeutuneet parhaimpiinsa. Ompelijalta oli tilattu kastemekot, mutta iäkäs Neula-Britta oli unohtanut että niitä piti olla kaksi kappaletta. Provinssitohtorin rouva ilahtui sillä hän eli elämäänsä keskiajan lumoissa ja oli onnistunut hankkimaan hyvin vanhoja teatteriasuja joista syntyi hänelle mieleiset kastemekot pojille.

Nyt odotettiin vain kirkon miehen saapumista. Kuka oli rohjennut lähteä ulapan yli tänne myrskyä uhmaten, vai oliko kukaan? Salin ovi aukeni. Mustakaapuinen kasteentoimittaja oudossa päähineessään asteli juhlallisen hitaasti maljan ja pyhän kirjan ääreen. Väinölle, Muorin veljelle, ei tällainen toimitus ollut vierasta, olihan hän pappeja kuunnellut monet kerrat ja tiesi tarvittavat sanat. Kokenut merimieskin hän oli.

Niinpä pojat saivat Väinön ansiosta nimensä ja ryhtyivät pitäjän seurakunnan jäseniksi, tuiman myrskytuulen viheltäessä nurkissa. Ulkona oli karua kalliota, vaivaismännyt yrittivät suojautua pohjoiselta, ja lokitkin taisivat vapista luonnonvoimien myllertäessä. Harmaanvihreä meri kiehui kuin paholaisen kattila.

Tällaisesta luonnon näytelmästä eivät kartanon kopeat tyttäret tienneet eivätkä välittäneet. Heitä kiinnosti nyt aivan toisenlainen teatteri. Hehän olivat äskettäin menneet naimisiin keisarillisten ratsumestariensa kanssa jotka tosin olivat osoittautuneet sirkuksen leijonankesyttäjiksi, mutta univormut olivat yhtä upeat ja elämä sirkuksessa tuntui huikean jännittävältä. Heistä tulisi siellä prinsessat tai vähintään nuorallatanssijat.

Kartanon rouva ei pitänyt tyttäriensä haaveilusta ja vävymiehet olivat huomanneet tilanteen kireyden. Nyt täytyi toimia nopeasti ennenkuin vanha rouva ymmärtäisi että he eivät olleet ratsumestareita eivätkä myöskään leijonankesyttäjiä...

Torpan tarinaa - enteitäkö vai totta?

Muori heräili useaan otteeseen levottomasta unestaan. Vilutti. Hän kietoi harmaan huopapeitteen tiukasti kehonsa ympäri ja laahusti keittiöön laittamaan tervaa lämpiämään. Muoria pelotti illansuussa käynyt vieras, joka oli kiireesti kaatanut kuppiin lisää kahvia ennenkuin oli hörppinyt ensimmäisen loppuun. Olikohan myrsky tulossa vai enteilikö tämä käytös vieläkin pahempaa? No, täytyi lähteä ulos ottamaan liinat narulta pois. Muori oli nimittäin ripustanut pyykkiä talviyön kuutamoon kuivumaan.

Ulkosalla Muorin kohtasi ihmeellinen kajastus, ja enkelimäinen hahmo joka katseli itseään hopeapeilistä metrin verran maan yllä. Toinen peili putosi valkoisen hahmon kädestä mutta kinos oli niin pehmyt ettei peili mennyt rikki. Mitä tämä kaiki enteili?

Torpan tarinaa - kapteenin kosto

Provinssitohtorin vaimo ei jaksanut ajatella että yksinkertainen luotsipoika oli vienyt heidän vanhimman tyttärensä merelle, kaukaiseen karuun saareen. Kaiken kukkuraksi kylällä kerrottiin vieläkin mitä samaisessa saaressa oli tapahtunut hyvin kauan sitten.

Silloinen merikapteeni oli kyllästynyt lyhyenläntään vaimoonsa, ja eräänä päivänä hän oli nostanut naisparan lipputankoon roikkumaan josko tämä lopultakin pitenisi vartaloltaan. Vaimo oli heti alas päästyään tahtonut avioeroa, mutta eihän sellaiseen siihen aikaan ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia. Sitten Rovasti oli tullut apuun ja myöntänyt vaimolle eron. Tästä suuttuneena kapteeni kirosi Rovastin ja teki tälle kaikenlaista kiusaa. Lopulta kapteeni veisti itselleen ruumisarkun, puuteroi kasvonsa vehnäjauhoilla ja asettautui arkkuun yöpaidassaan. Palvelusväki lähetettiin saattamaan sanaa Rovastille että kapteeni oli kuollut ja piti tulla lukemaan ruumiinmessua.

Rovastin luettua kymmenen minuuttia vainaja ponnahti istumaan niin että vehnäjauhot pölisivät ilmassa. Saman tien kapteeni nosti pullon suulleen ja rupesi elämöimään, huutamaan ja tanssimaan ympäri tupaa.

Rovasti yritti karkuun, mutta kaikki ovet oli suljettu. Miehen tanssi ja elämöinti jatkui kunnes hän tuupertui lattialle kuolleena.

Kapteenin asunnossa kummitteli siitä lähtien ja saaren asukkaat kiersivät talon kaukaa, kiirehtien ripein askelin omiin koteihinsa. Ja juuri tähän taloon provinssitohtorin tytär oli nyt muuttamassa luotsinsa kanssa.

Torpan tarinaa - arkea ja juhlaa

Muorin Amerikansisar näki viime yönä kummajaista unta. Siinä hän pohti ihan itsensä kanssa selätysten tulevaisuuttaan. Jäädäkö tänne lantaa haisevalle syrjäkylälle, tupaan jossa koppakuoriaiset ja muut eläväiset rapistelivat öisin seinähirsien koloissa? Vai tekisikö hän vaivalloisen matkan valtameren ylitse takaisin Amerikkaan? Kylään tuppasi nykyisin uusia ihmisiä, ne olivat kiinnostuneita vain itsestään ja nuorten yhteisistä menoista. Muorin päivät olivat täynnä touhua ja Väinö-velikin katosi jo aamusta lähtien omille teilleen. Neula-Britta oli muuttanut kaupunkiin. Ei, Amerikansisarella ei totisesti ollut täällä puheseuraa eikä ystäviä, eikä häntä kiinnostanut työnteko sen koommin kun hän oli laskenut kyläläisten osuuksia kartanon testamentin määräysten mukaan.

Eipä Amerikansisar aavistanutkaan että Isonenäinen Maakreivitär eleli juuri nyt samoin ajatuksin omaa yksinäistä aaateliselämäänsä ulottumattoman kaukana syrjäkylästä. Päivät olivat yhtä harmaata köyttä hänen vaeltaessaan salista toiseen, oikoen tauluja, aitoja itämaisia mattoja ja raskaita samettiverhoja...

Muori, entinen Kapteenskan Kotiapu, tuntui olevan ainut kylän asukas joka viihtyi ja touhusi, kestitsi pitoja, siivosi ja pyykkäsi. Mutta väsynyt hän oli uurastuksen jälkeen palatessaan metsän läpi torpalle. Eräänä iltana hän oli näkevinään kuluneella ulkorapulla Kapteeni-vainaan ja tämän piippua savuttavan isäukon ilmielävinä. Kyyneleet tulvahtivat muorin silmiin nuoruuden muistoja ajatellessa, ja sydänalaa lämmitti kummasti.

Tällaisena hetkenä Muori astui torpan matalasta ovesta sisään ja istahti valkoisella liinalla peitetyn pöydän ääreen. Hän oli saanut kartanonherran jäämistöstä liinan lisäksi niin paljon kauniita esineitä että niitä ihmetellessä kului pitkät tovit. Varsinkin hän kummasteli suurta taulua jossa hienot rouvat istuivat vierekkäin mustissa leningeissään, suuret valkoiset pitsikaulukset putipuhtaina ojennuksessa. Mutta joka kerta kun Muori kumartui katsomaan kaulusrouvia tarkemmin, tauluun ilmestyivät juuri siihen kohtaan vanhan naisen hymyilevät mutta kalpeat kasvot, aivan kuin lampulla valaistut. Ja kun katsoi uudelleen niin taas istuivat siinä hienot rouvat mustavalkoisissa vaatteissaan ja vanha nainen katosi taustalle.  Olikohan Muorille tulossa kuumetauti ja hermokipu?

Myös karuun ulkosaaristoon oli päätynyt yksinäisen elämän viettäjiä, mutta he olivat nuoria ja vahvoja. Luotsi oli vaivihkaa ilman juhlallisia kirkonmenoja vihitty provinssitohtorin vanhimman tyttären kanssa, ja hän oli hakenut nuorikkonsa kaksospoikineen mantereelta pois. Karut kalliot, käkkyräiset vaivaismännyt ja ainainen ulapalta puhaltava suolainen tuuli tervehtivät tyttöä ja koettelivat tämän koti-ikävää. Oliko hänet kahlittu tänne meren vangiksi loppuiäksi?

Oli aika ruveta suunnittelemaan kastajaisia, mutta miten tänne pappi ja kummit, sukulaiset, sisarukset ja vanhemmat? Mistä kastemekot pojille? Entä pitoateriat? Nuori vaimo nukkui yönsä huonosti, mutta aviomies vain hymyili ja siveli hellästi pois tytön silmiin nousseet huolten kyyneleet.

Mantereella kartanoon häädetyllä rovastilla riitti myös touhua aamusta iltaan. Hänelle kertyi nopeaan tahtiin tusinan verran lapsenlapsia jotka tuotiin hänen hoivaansa yhä useammin. Sen lisäksi kartanon kopeat tyttäret vaativat rovasti-isältään rahaa korvaukseksi kaikista menneistä vuosista jolloin he olivat luulleet kartanon herraa isäkseen mutta lopulta jääneet ilman perintöä.

Viimeisillä varoillaan rovastin oli myös maksettava kartanontyttärien komeat häät. Kopeat neidot olivat kerskailleet pitkin pitäjää sulhastensa varakkuudella ja komeilla univormuilla ja kutsuneet suuren väen vieraita kestittäviksi kolmepäiväisiin hääjuhliin. Komeasti helisivät kellot kun sulhaset hääpäivänä saapuivat kahden hevosen vetämällä vaunulla joka oli kirjailtu hopeisin kuvioin ja somistettu tummanpunaisella sametilla silkkitupsuineen.

Mutta eräänä päivänä tuli sitten ilmi että puolisot eivät suinkaan olleet keisarillisia ratsumestareita vaan kiertelevän sirkuksen leijonankesyttäjiä, ja komean häävaunun he olivat lainanneet sirkuksen tallista.

Mitä enemmän tytinää, suolalihaa, rostovehnästä ja kotikaljaa hääväelle tarjottiin, sitä hikisemmäksi kävi rovasti Sulevi Suitsun pyylevä hahmo ja sitä laihemmaksi hänen kukkaronsa. "Siin o vihanen mies, sitä ei hirvii haastattaa ko hevosen seläs ja halko kääes" naureskelivat ukot porstuassa rovastia osoittaen.

Torpan tarinaa - kohtaloita

Englannintauti, kihti ja poskikolotus oli pitkin talvea koetellut syrjäpitäjän asukkaita. Aikaisin syksyllä oli kerätty talteen tauteja parantavat katajat, murskattu ja kuivattu edellisvuoden sinimustat ryppyiset marjat talteen. Nivelkipuihin ja sappisairauksiin haettiin apua karvassuolasta ja hermomyrkkyäkin löytyi kaappien salaisimmista kätköistä. Mutta se auttoi tuskin provinssitohtorin vaimoa joka vaipui yhä syvemmälle keskiaikaiseen maailmaansa. Hänen vanhin tyttärensä oli synnyttänyt aviottoman lapsen ja lähtenyt laivaluotsin matkaan kaukaiseen saaristoon. Rouva oli murtunut.

Isonenäinen maakreivitär oli jättänyt puronvarren töllinsä jo kauan sitten, ja sitä asusti nyt Kissanainen. Hän piti kissojaan kapaloissa ja oli täyttänyt ahtaan mökin mitä ihmeellisimmillä esineillä. Huhu kertoi että nainen keitti liemen jäniksennahasta, sekoitti siihen oratuomenmarjat ja katajanoksat, ja kaupusteli seosta lehmille annettavaksi kovimman talven aikana. Provinssitohtorin vaimolle hän oli suositellut kitkerää absintiinia ruokahaluttomuuteen.

Absintiinia olisi tarvinnut myös vanha raihnas ruustinna joka vaelteli yksikseen hautakalmistossa ja suri mennyttä elämää. Rovasti Sulevi Suitsu, hänen miehensä ja heidän kymmenen lapsensa alkuuunsaattaja, oli jättänyt pappilan ja muuttanut kartanon  leskirouvan luokse paljastuttuaan tämän tyttärien isäksi.

Pappilaan muutti pian uusi väki, sekä kappalainen että kirkonväärti lapsikatraineen. Ruustinna sai luvan jäädä asumaan yläkerran vierashuoneeseen, mutta talossa käyvä temmellys ja mekastus eivät suoneet hänelle elon rauhaa. Rovastikin näytti päivästä päivään kummittelevan seinätaulussa, rauhattomana ja yhä kaikkea valvovana.

Kartanon kopeat tyttäret uneksivat valkoasuisista aatelissulhoista, mutta häät eivät vain nousseet varsinkin kun yli-ikäiset neidot olivat jääneet ilman perintöä kartanonherran kuoltua.

Lopulta tyttäret lähtivät vieraaseen maanpaikkaan elikkä kaupunkiin, katsomaan parempaa väkeä. Löytyi kuin löytyikin sulhanen kummallekin, eivät aivan mieleiset kun olivat neitojen mielestä rumat kuin riihen seinästä revityt. Mutta keisarillisia ratsumestareita olivat, ja sen kelpasi kylällä kertoa.

Tyttäret palasivat takaisin kartanoon ja häävalmistelut alkoivat viipymättä.