Torpan tarinaa - kimaltavaa joulunaikaa

Joulu alkoi lähestyä, ja monelle suuren kaupungin asukkaalle se oli kullanhohtoista aikaa. Keittiöissä hääri emäntä tai palvelusväki herkkuja valmistamassa. Asuntoa siivottiin ja somistettiin. Sivukujalla oli pieni viihtyisä kauppa jossa mademoiselle Linde sai elantonsa valmistamalla ja myymällä punaisia paperikukkia jotka koristaisivat hienojen perheiden joulupöytiä salongeissa. Mademoiselle kiirehti kepein askelin joulukuisina aamuina pieneen putiikkiinsa - hänellä oli tänä vuonna jopa ollut varaa palkata nuoria köyhiä tyttöjä avukseen paperikukkalaitteita sommittelemaan. Tytöt saivat putiikin seinän takaa vaatimattoman mutta viihtyisän asunnon, ja iltaisin heillä oli hauskaa noppapeliä pelatessa ja laulaessa. Mademoiselle Linde oli pidetty työnantaja.

Koko kaupunki oli kullankimalteinen, ja kaikkialla leijaili paahdetun joulukastanjan tuoksu. Ihmiset olivat ystävällisiä ja odottavalla mielellä. Torilla kaupiteltiin joulukalaa, ja muutamassa puodissa eukot tyrkyttivät kutomiaan karheita sukkia ohikulkijoille. - Väinö käveleskeli joutilaana katua alaspäin ja pohti mahdollisuuksia kaupankäyntiin. Mikä olisi kannattavaa ja toisi nopean tienestin?

Käräjätuvassa oli pitkin päivää selvitelty edesmenneen kartanonherran testamenttia. Kopeat tytärpuolet jäivät osattomiksi. Heidät määrättiin sen sijaan laskemaan kuinka paljon syrjäkylän asukkaille kartano oli velkaa. Sinnehän oli vuosien mittaan ajettu monet kärrylliset lantaa ja ruokamultaa. Oli toimitettu polttopuuta, sieniä, marjoja sekä jouluksi kalaa ja lihaa. Muori oli kutonut kartanoon seitsemän pitkää räsymattoa ja saanut vain kilon voipaketin korvaukseksi.

Mutta kartanontyttäret olivat osattomina haluttomia tehtävään, ja nyt siihen palkattiin Muorin amerikansisar joka oli taitava kirjanpitäjä. Hän laati pitkiä luetteloita kirjoituspulpettinsa ääressä, laski yhteen ja vähensi, jakoi kuolinpesän varoja ja teki yhteenvetoa tilanteesta. Isonenäinen nainen, maakreivitär, seuraili tilannetta. Hän tuntui olevan läsnä kaikkialla - kenenkään huomaamatta, kuin näkymättömänä hahmona.

Nainen oli myös aikaisemmin syksyllä sattunut paikalle kun vanha kalastaja tutki mereltä rantaan ajautuneita löytöjä. Ne lojuivat ruostuneessa aluksessa kalseassa venevajassa. Omistajaa ei vieläkään kuulunut ja mies mietti mitä tehdä tavaroille. Isonenäisen naisen tuli nyt toimia nopeasti, sillä joukossa oli hänen maalaamian madonnatauluja, haaksirikossa kadonneita. Oli kultaiset kehykset sekä muutamia öljykankaita jotka hän oli ennen soutumatkalle lähtöään käärinyt rullalle ja kietonut vahvalla narulla. Yksi käärö puuttui.

Vai puuttuiko?

Kuin ihmeen kautta taulurulla oli kulkeutunut kirjekyyhkysen nokassa takaisin luostarisaareen, samaan paikkaan mistä se alunperin oli lähtöisin. Juuri tämä käärö osoittautui alkuperäismaalaukseksi. Hartaina luostarin naiset ripustivat taulun takaisin holvikäytävään ja veisasivat kiitosvirren sen kunniaksi että heidän rukouksensa oli kuultu ja Madonna palannut. Taivaaseen kohoavat kyyneleet olivat ainaisen ihmeen lähde.

Isonenäinen nainen ei kuitenkaan huomannut että alkuperäismaalaus puuttui löytöjen joukosta ja että useimmista tauluista madonnan kyyneleet olivat lionneet pois suolaiseen meriveteen. Joissakin tauluissa oli yksi ainoa kyynel jäljellä.

Vielä tänäänkin voi  rannalla vaeltaja nähdä kuinka ulapan vedestä nousee taivasta kohti hohtavia helmiä jotka täyttävät ilman. Monikaan ei aavista että ne ovat madonnan kadonneita kyyneliä, ja moni kääntää merelle selkänsä, vilusta väristen ja suolasta kirvelevin sokaistunein silmin.

Mutta isonenäinen nainen, maakreivitär, otti taulunsa ja matkusti Pariisin näyttelyyn jossa hän ripusti ylväänä esille ainoan teoksensa, kyynelettömän Madonnan. Nainen, Elona Koukku, oli lopultakin onnistunut ja hänen unelmansa oli käynyt toteen joulun alla.

Näyttelyn jälkeen isonenäinen nainen, Elona Koukku, katosi. Huhu kertoo että hän eli loppuelämänsä hyvin varakkaana ja nähtiin Pietarin hovissa jalokiviin koristautuneena. On myös ihmisiä jotka tietävät hänen perustaneen  tauluateljeen nimeltään Kolme Koukkua.

Mutta miten kävi isonenäisen naisen entisen kodin kanssa? Hän oli syrjäkylään tultuaan asunut yksin ja tuntemattomana pienessä puronvarsitöllissä. No, mökki ei jäänyt tyhjäksi. Rovasti käytyä häätämässä sieltä Pyhän Kirjansa avulla pahat henget sinne muutti uusi asukas.