Torpan tarinaa - etiäisiä ja aavistuksia

Koulunopettajan vanhin tytär Maija vaelteli syksyisellä ahonpientareella. Hänen miehensä, menestyvä nukketehtailija, oli jäänyt lasten kanssa kaupunkiverstaaseen punaamaan kretonkinuken poskia ja kiinnittämään nukelle silmäripsiä. Maijalle tuli yhtäkkiä outo tunne. Hän pysähtyi aidan viereen ja kääntyi katsomaan kuinka hänen nuorempi sisarensa Aune asteli niityllä. Aune oli pukeutunut entiseen kylvettäjähoitajan asuunsa. Mutta miten tämä oli mahdollista, Aunehan oli paennut Ruotsinmaalle sen jälkeen kun hänet oli häädetty pois kylpylästä Vesitohtorin luota ja pakotettu avioliittoon luotsimiehen kanssa.

Aune niiasi ja liukui pois.

Syrjäkylällä Muori oli lähtenyt puolenpäivän aikaan pihalle kääntämään kuivumassa riippuvia lankavyyhtejä aurinkoon päin. Toisten tuomat vyyhdit hän oli värjännyt ja huuhdellut metsälammen kylmässä vedessä ja käsiä paleli nyt. Auringon paisteessa sormiaan lämmitellessä Muori yhtäkkiä huomasi pudottaneensa varjonsa. Vaikka hän kuinka liikehteli ja katseli eteen, taakse ja sivulle, hän ei nähnyt omaa varjoaan. Tämä oli viesti etiäiseltä. Torpalle oli tulossa kauan poissa ollut vieras.

Provinssitohtorin luona elettiin kiireistä aikaa. Monta kertaa oli lapsenpäästäjäeukko haettu paikalle mutta yhtä monesti tämä oli lähtenyt yön tuntien jälkeen taas toimettomama pois. Odottava tyttö oli ylpeä ja kieltäytyi kertomasta kuka lasten - kaksosiahan taloon varrottiin - isä oli ja missä. No, kaikissa meissä on pahkuramme, ajatteli provinssitohtori, eikä syntyvä sijaansa katso vaan saapuu sitten tähän maailmaan aikanaan. Tytön nuoremmat sisaret kinastelivat kärsimättöminä, ja tohtorinna oli vetäytynyt sänkykammariin. Siellä hän makasi vitivalkoisena, suu viivana, ja kantoi häpeää tilanteesta.

Tohtorinna nautiskeli koiruohoa ja absinttiinia ruokahaluttomuuteensa, ja taisi se lievittää rouvan hermosärkyäkin. Apteekista oli illaksi myös tulossa englanninsuolaa. Tohtorinnan elämä oli kääntynyt jyrkästi vastamäkeen. Ei tulisi mullanmaistiaisia, ei häiden suunnittelua eikä morsiamen läksiäisiä niin kauan kuin tämä saattaisi ihmistaimensa maailmaan yksinään. Tohtorinna huokaisi seitsemän tuskaista huokaisua, käänsi kylkeään ja alkoi pelätä että hänen aavistuksensa osoittautuisi oikeaksi. Eikö rovasti ollutkin vieraillut kevättalvella Ruotsinmaalla tutkimassa Nukkujattaren suvun kirkonkirjoja? Mies ehkä tietäisi miten tytär oli viettänyt aikaansa Ruotsissa. Tai - olivatko Rovasti ja tytär ylipäätään tavanneet toisensa siellä?

Kutsu kuului Käräjätalolle. Nimismies oli lähettänyt viestin kirjeitse Muorille, ja käynyt henkilökohtaisesti käskemässä Rovastia. Kirje oli tullut myös Neiti Elona Koukulle, mutta kukaan ei tuntenut sen nimistä asukasta. Kirje oli viety orpolasten kotiin, käytetty vaivaistalolla, rovastin ja ruustinnan luona pappilassa, mutta vastaanottajaa ei löytynyt. Torvensoittajat muistuttivat kylän väkeä käräjäpäivänä, ja talolle kutsutuilla oli jokaisella oma syynsä pelätä mitä tuleman piti. Huhuttiin, että kuusimetsän kätköistä oli löydetty tammipuinen aarrearkku, hopeakoristeinen nahkakantinen vanha asiakirja, ja painava rautainen kuulalukko josta avain oli kadonnut.

Aamusta alkaen uteiliaita pitäjän asukkaita oli kerääntynyt Käräjätalon mahtavan portin ulkopuolelle.