Torpan tarinaa - uudenvuodenyö

Muori, entinen Kapteenskan Kotiapu, oli käynyt pitkäkseen tuvan puusohvalle. Hätkähtäen hän havahtui kun painava rautarinki hellalta putosi vetoiselle lattialle joka oli joulunpyhien ajaksi peitelty oljilla, kanervilla ja katajanoksilla. Onneksi ei tapahtunut muuta tuhoa kuin että rinki poltti ruskean palomerkin lattialankkuun. Juuri siihen kohtaan johon täysikuu loi valoaan pienestä akkunasta.

Oli uudenvuoden yö, mutta vuoden viimeinen uni - mitä se enteili? Siinä ei näkynyt tulevaa onnea, rakkautta tai rikkautta. Pikemminkin uni enteili Muorin alkavaa vilustustautia ja jatkuvaa köyhyydessä elämistä. Vanhenemista. No, tässä ei auttanut vaikeroida vaan oli asetettava tervapytty hellalle ja siihen loraus kamferitippaa ja kiviöljyä.

Nuoret tytöt koreilivat uuden vuoden iltana kyläraitilla punanauhoilla joita pitäjän pojat lahjoittelivat. Mitä pitemmät paulat, sitä toiveikkaampi tulevaisuus. Mikäli paula riitti koko käsivarren pituudelle, nuori ihastus saattoi kestää jopa pääsiäiseen asti. Oljenkorsista ja punapauloista pojat jopa sitoivat hattuihinsa hauskoja olentoja, ja tytöt tirskuivat niitä katsellessaan.

Muori kietaisi harmaan villahuivin harteilleen ja astui huopikkaissaan tuvan narahtavasta matalasta ovesta ulos kiviportaalle. Täysikuun sinertävässä valossa hän aukaisi silmät ummessa virsikirjansa ja osoitti sormellaan kohdalle sattunutta tekstiä. Se kertoisi enemmän tulevasta vuodesta kuin kaikki punapaulat ja olkikoristeet tai kartanon tinanvalannat. Siellä ulkopuolella kukoisti usein ahneus, saituus ja kateus, mutta täällä metsän keskellä vallitsi luonnon omien rauha. Metsä oli köyhän villapaita, syntyjen syvyys ja yksineläjän turva, ajatteli Muori. Mutta aina vuoden päättyessä hän lähetti salaisen lämpimän ajatuksen Kapteeni-vainaalle, nuoruuden ihastukselle josta Muori ei koskaan virkkanut sanaakaan edes kissalleen.

Sitten hän ajatteli Amerikansisartaan ja kuinka he molemmat nuorina neitoina olivat ihmetelleet Kapteenin kaunin kodin taideaarteita. Ihmeellisiä tauluja joissa näkyi aava meri, heille ulottumaton maailma. Melkein saattoi kuvitella kuinka kultakehyksiin vangittu kaunis valkoinen lokki lehahti lentoon ulappaa kohti. Sinne asti Muorin kaipaus ei ulottunut, mutta sisar matkusti valtameren toiselle puolelle ja jäi sinne.

Torpan rappusilla Muoria alkoi  viluttaa ja hän kääntyi takaisin tuvan lämpöön. Mutta vahingossa hän sulki psalmikirjansa ennenkuin ehti lukea avaamaansa kohdan. Piharatamoa kun olisi vielä tallella niin se helpottaisi kolotusta. Muorilla oli kuumeinen olo, ja hän nukahti nähden uutta ihmeellistä unta. Eikö siinä ollutkin Väinön entinen morsian Neula-Britta ihmeellisessä leningissä? Mutta miksi sinä oli vain mustaa ja valkeaa, surun sävyjä?