Torpan tarinaa - sillikuningas ja muita konsteja

Väinö oli tullut yllättäen takaisin kotikyläänsä. Hänen apunsa oli Muorille tuiki tarpeen, sillä vanha torppa tarvitsi korjaajaa. Väinö oli kätevä mies, itseoppinut ja taitonsa hyväksi näyttänyt. Aivan ensiksi hän poimi kätköistä ruosteiset naulat. Kun ne laittoi sillikuninkaan maksaöljyyn tai sen pohjasakkaan, nauloista tuli kuin uudet.

Sillikuninkaan öljyn Väinö oli ottanut talteen tarkoin meren ulapalla kalastaessaan. Vonkale oli jäänyt koukkuun satojen metrien mustassa syvyydessä.

Mutta sillikuninkaasta Muori ei ollut kiinnostunut. Hänen tehtävänään oli nyt saippuan valmistus uudistettuun kylpyläparantolaan. Sinne ei enää kelvannut silakkasaippua joka haisi aivan inhottavasti. Nyt saippuat tuli tehdä siansuolista.

Vaikka, tämäkään touhu ei juuri nyt innostanut sillä Muori oli saanut kutsun Käräjätupaan monen muun kyläläisen kera.

Koulunopettajan Aune-tytär , Rutsista palannut, oli sitäpaitsi poikennut aamuntuimaan ja kertonut että hänen entinen luotsimiehensä oli tullut Suomen mantereelta veneellä ja yrittänyt saada Aunea takaisin. Työ sillinperkaajana ja laatikontäyttäjänä oli Aunelle raskasta, mutta hän ei konsanaan enää lähtisi miehen matkaan. Eikä kulunut aikaakaan, kun Aune huomasi että mies alkoi kiinnostua provinssitohtorin vanhimmasta tyttärestä joka oli lähetetty Ruotsinmaalle piikomaan, sopimatttomia sulhasmiehiä pakoon. Mies viekotteli ja puhui puhumistaan. Tohtorin tytär uskoi ja luotti.

Tämäkin uutinen vielä, pitäisi ehtiä tohtorin rouvalle kertomaan. Mutta Muori oli nyt niin hermostunut että kamferttitipatkaan eivät lieventäneet hänen oloaan. Käräjäaamuna hän otti mukillisen katajakaljaa joka oli valmistettu rintasokerista ja katajanoksista marjoineen. Nyt oli aika lähteä oikeustupaan.

Päivä ei ollut ehtinyt valjeta, mutta käräjätuvan ympärille oli kokoontunut yhä enemmän uteliaita. Väkijoukon keskellä seisoi hyvin vanha mies. Hän oli ainoa joka nosti katseensa ylös sysimustaa taivasta tarkastellen, ja siellä oli aivan selvä merkki. Vanhus tiesi että jokaisella ihmisellä on oma tähtensä, mutta juuri nyt kaksi syttyi loistamaan aivan erityisen kirkkaina. Oliko siis kaksi uutta ihmistainta tullut maailmaan? Mies risti kätensä, ajatteli ikuisuutta, syntyä ja maallisesta elämästä lähtöä. Miten henkien kanssa keskustellaan?

Nimismies aloitti Käräjätuvassa istunnon, pukeutuneena punaiseen univormuun ja kuniamerkkeihin. Tutun näköinen, taisi olla koulunopettjan Maija-tyttären appiukko pääkaupungista asti? Läsnä olivat muiden mukana Ruustinna, kartanon leskirouva ja hänen kaksi koppavaa tytärtään. Mutta mitä Rovasti teki täällä, ja ehtisikö Muori ajoissa?

Läsnäolijat huokasivat helpotuksesta kuultuaan että asia koski edesmenneen kartanonherran testamenttia. Ruustinna oli kovalakinen, eikä hän puhutellut alaisiaan nimeltä. Hän oli sitä paitsi vanhoja asiakirjoja tutkiessaan löytänyt kätkettyjä totuuksia jotka saivat hänet vanhenemaan sivu sivulta, ja hän tunsi voimiensa karkonneen ja kuuli kuolemanportin saranoiden onton narinan.

Voimat olivat jättäneet sillä hetkellä myös provinssitohtorin vanhimman tyttären, joka oli juuri saattanut maailmaan kaksi potraa poikalasta. Olivat onneksi elämään päin, sekä äiti että kaksoset.

Provinssitohtorin heikkohermoinen rouva pyörtyi kun vastasyntyneet tuotiin hänelle nähtäväksi. Ei ollut enää epäilystäkään niiden isäihmisestä. Luotsimies, saariston hurmuri ja naissankari!

Samainen mies oli juuri nyt jättämässä haikeita hyvästejä Muorin serkkutytölle, joka syrjäkylään kyllästyneenä lähti takaisin Amerikkaan. Ei tyttö tahtonut kuunnella kalalta haisevan yksinkertaisen luotsipojan  kömpelöitä lemmenkuiskutuksia eikä tämän tuomia lahjoja, nauroi vain ajatellessaan millaista elämä olisi saariston luotsiaseman tuvassa. Suolaiset tuulet  ja pyykin pesua suolaisessa vedessä, silakoita lautasella päivästä toiseen.

Niin sitten kävi, että provinssitohtorin tytär ja luotsi kihlautuivat salaa ja yhtä salaiset häät vietettäisiin kesän tullen pitäjän ulkopuolella.

Pitäjän vanha Rovasti ei nimittäin suostunut vihkimään näin syntistä elämää viettänyttä paria, ja hän oli sitäpaitsi kovasti heikentynyt ainaisista painajaisunistaan joissa hänelle karttui lapsenlapsia ja rahakuluja tiheään tahtiin.