Meillä on vihdoinkin kirjoittajapiiri! Kolme ikääntynyttä ystävätärtä tapaavat joka toinen torstai kirjaston kahvilassa. Joskus nauramme sille että pääasia on lörpöttely, kuppi kahvia ja kakkupala. Eikä sillä ole väliä, oma aika yhdessä piristää kummasti.
Viime kerralla sain tehtäväkseni laatia
kymmenen sanan novellin.
Näin se menee:
Sateisena päivänä ostin kevyen kirjan mutta siitä
puuttui kolme sivua.
Olin melko tyytyväinen sillä mikrostoryni johti hämmästyttävän moniin
kommentteihin.
Sadepäivä voi kuvata elämän raskaita
hetkiä, yksinäisyyttä tai pysähtymistä. Se on tausta, jossa ihminen kääntyy
sisäänpäin.
Kevyt kirja voi olla yritys etsiä lohtua,
keveyttä tai pakopaikkaa harmaudesta.
Kolme puuttuvaa sivua symboloi
sitä, että elämästä jää jotakin kesken: vastauksia, joita emme saa, muistoja,
joita emme voi palauttaa, tai mahdollisuuksia, jotka katoavat ennen kuin
ehdimme tarttua niihin.
Toiset ovat tyytyväisiä elämäänsä kun taas toiset kokevat
että eivät saa siinä koskaan koko tarinaa. Jotkut kohdat jäävät tyhjiksi, ja
meidän on itse täytettävä ne omilla sanoillamme, muistoillamme ja toiveillamme.
Ehkä puuttuvat sivut eivät ole virhe, vaan kutsu kirjoittaa itse.
Unohdin kertoa, että kirjoittajapiirillämme on selkeät säännöt. Ainoastaan kymmenen sanan mikrotarina on laadittava itse. Kommentit sen sijaan tulee kerätä älytekniikalla. Itseään ei sovi rasittaa moisella uurastuksella kun apu on niin lähellä. Ja meidän iässäme tapahtuu joskus että vain yksi saapuu tilaisuuteen.
Osallistujien määrästä riippumatta kokouksemme noudattavat tarkkaa järjestystä. Asialistalla on seuraavaksi päivän päääkohta, leivoksen valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti