Rappu oli niin vanha
että alimman lankun halkeamasta kasvoi sieni. Kaksi askelmaa, vaikka joskus
tuntui, että niitä oli neljä. Inkeri olisi voinut vannoa, että vähintään yksi ylimääräinen
ilmestyi hetkeksi ja katosi.
Hän teki jotakin,
mitä oli ajatellut vuosia. Soitti rakennusfirmalle.
- Millaiset portaat
te haluatte?
- Kolme askelta.
Puhelimessa tuli
hiljaista.
- Kolme on hyvä
määrä.
Oli lokakuun
puoliväli, ja pakettiauto kaarsi pihaan jo parin päivän kuluttua. Kynnyslinja Oy. Tähän aikaan vuodesta urakoita
oli harvassa. Tuntui kuin mies olisi odottanut soittoa.
Rappu valmistui hetkessä
ja näytti aivan tavalliselta.
Illalla Inkeri nousi ensimmäiselle askelmalle ja jäi seisomaan siihen.
Toisena iltana hän
nousi toiselle.
Kolmantena iltana hän
astui ylimmälle askelmalle.
Sen jälkeen rappu
pysyi useimmiten kolmiaskelmaisena.
Aamuhämärässä Inkeri saattoi
vilkaista ikkunasta ja laskea.
Yksi.
Kaksi.
Kolme.
Joskus, juuri ennen
kuin katse tarkentui, hän oli näkevinään neljännen.
Ehkä portaissa ja
elämässä kuljetaan samalla tavalla.
Seuraava askel häämöttää
vasta, kun uskaltaa ottaa edellisen. Eikä kaikkia askelmia ole tarkoitus nähdä
kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti