tiistai 16. huhtikuuta 2013

Torpan arkea

Vielä hiiviskelee pakkanen öisin torpan nurkilla, mutta vällyjen alla on lämmin muorin nukkua. Päivisin jo ryöpsähtää auringon valo akkunoista sisään ja herättää kankeasiipiset kärpäset eloon. On niin viihtyisää nyt kun Väinö-velikin on palannut takaisin monen vuoden jälkeen. Hän on muorille apuna, nikkaroi, korjailee vanhaa tupaa ja kuluneita huonekaluja. Joskus muoria ihan naurattaa kuinka velimies paikkailee tuolit ja hyllyt kuntoon, katsohan tuota pöydänjalkaakin!




Kylällä kulkee huhuja että Väinö on  tuonut matkoiltaan ihmeellisiä kalleuksia jotka hän oli vuosien mittaan löytänyt laivan hylyistä. Miehet olivat joukolla niitä noutaneet soutuveneillä rantaan. Siellä löydöt jaettiin yhtä moneen kasaan kuin aarteiden etsijöitä oli, ja siten jokainen sai oman osuutensa. Kultakelloja, tauluja, lasia, ruusukoristeista kahviporsliinia oikein Keisarin ajoilta, hopealusikoita... Mutta mihin Väinö on aarteensa kätkenyt? Naapureita on pistäytynyt torpalla, uteliaat katseet ovat kierrelleet ja tutkineet tuvan seinästä seinään, nurkasta nurkkaan.


Muori jopa saattoi nähdä unessa sellaisen utelijan tulevan ullakon portaita alas, ja kuinka vanha Kapteeni hätisti kutsumattoman kävijän ulos pihatantereelle. Joskus muori heräsi - oliko porrasaskelma kuitenkin narahtanut yön hiljaisuudessa? Mutta Kapteenihan ei ollut elänyt enää vuosikymmeniin, ja porstuan ovi oli tarkasti pantu hakaan ennen pimeän tuloa. Hiiret siellä varmasti olivat mekastaneet vintin rappusissa ja herättäneet muorin kesken makoisia unia.


Niin teki kevät kiirehtimättä tuloaan. Päivät pitenivät, mutta mustikanvarvut olivat tänä vuonna oudon ruskeita, ja metsälampi oli vielä paksun jään peitossa. Koululapset alkoivat olla kärsimättömiä, mutta vielä heidän piti tarpoa metsäpolkua monena aikaisena aamuna reppu selässä ennenkuin talvinen uurastus olisi ohi. Ja kyllä lapset pitivätkin sekä koulunopettajasta että kauniista kirjoistaan.


Kohtapian muorin onkin lähdettävä Neula-Britan luo sovittamaan sinistä kretonkileninkiään, ja tällä kertaa hän aikoo ottaa Väinö-veljen mukaan seuraksi. Saa sitten Väinö siellä ihmetellä silmät suurina  ompelijan kaunista taloa ja tavata muita  kyläläisiä.


Mutta se onkin sitten taas ihan eri tarina...

5 kommenttia:

  1. Olet jälleen luonut taitavasti aivan mahtavat kuvat!
    On todella helppoa kuvitella tuon tarinan tapahtumat. Kuvien ainekset ovat menneestä elämästä hätkähdyttävän tuttuja ja kauniita.

    VastaaPoista
  2. Uskomattoman ihanat kuvat ja kiva tarina. Mukavaa päivää Sinulle

    VastaaPoista
  3. tätä tarinaasi on todella mukava lukea, osaat taitavasti kirjoittaa ja kuvasikin ovat ainutlaatuisia!!

    VastaaPoista
  4. Luin tätä eilen puoliväliin ja sitten tuli häiriö. Nyt jatkoin loputkin. Kiitos ! Kyllä näitä lukee ilokseen ja tunnelmoiden. Kyllä vaan ovat sisarukset niin samannäköisiä piirteiltään. Mahtavia aarteita mummelilla ja upeat koulukirjat lapsosilla. Ai niin, vastaus siihen kysymykseesi: ei Kotilaiskalla ollut teehaastetta, halusi muuten vain vaihtaa sellaisen teekortin minulta.

    VastaaPoista