lauantai 27. huhtikuuta 2013

Torppa sekaisin

Torpan talvi on ollut pitkä, pimeä ja kalsea. Muori ei pitänyt myrskyistä. Kerrottiin että tuulessa oli salamyhkäistä voimaa: jos se äkkiä kääntyi ja juuri silloin sattui virnistämään niin sellainen ruma ilme tarttuisi loppuiäksi kasvoihin.

Mutta muitakin huolia oli ilmaantunut. Väinö-veli ei enää ahkeroinutkaan, ei korjannut huonekaluja eikä piitannut sekasotkusta joka ympäröi torpan asukkeja ahtaissa tiloissa. Kapteenskan Kotiapuna hyöriessään muori oli tottunut järjestykseen ja nyt häntä harmitti. Isäukko olisi kääntynyt haudassaan jos olisi kohdannyt tämän näyn istuessaan siinä pyhätamineissaan  keppiinsä nojaten. Eihän vaan velimies nyt jo ruvennut kaipaamaan takaisin merille?


Oli se veli tosin tuonut Amerikasta nuo kauniin punaiset silkkikukat, mutta niitä tässä sotkussa tuskin kehtasi kävijöille näyttää. Muori siivosi ja touhusi. Ettei vain tulisi kirppuja - ympäriinsä liihottelevat koit olivat jo aivan riittävä riesa. Tuo seinällä roikkuva nurin käännetty nahkakolttu pitäisi viedä ulos pakkaseen. Muori istahti hetkeksi muistelemaan ja silitteli koltun rosoista pintaa ja tunsi sisäänpäin käännetyn pehmeän turkiksen. Samanlaista vaatetta olivat käyttäneet sekä pojat että tytöt, ilman alushousuja, joten kylmä oli ollut ulkona leikkiessä. Mutta kolttu oli mainio kelkka, se päällä laskettiin talvisin mäkeä hurjaa vauhtia ja nauratti niin että paleleminen unohtui hetkeksi!

Muori huokaisi ja unelmoi kesästä. Silloin tulisi naapureita ja tavarankauppiaita metsäpolkua pitkin ja haastettaisiin kahvikupin äärellä...


Mutta juuri nyt odottivat sekä muori että kohmelosiipiset kärpäset lämpimämpää kevättä. Pääsisiköhän karja vappuna ulos laitumelle? Muori tonki ahkerasti viimesyksyisiä, kuivuneita lehtiä auringon lämmittämässä rinteessä. Hän halusi löytää kevään ensimmäisen valkovuokon! Kun söi sen niin säästyisi sairauksilta loppuvuoden. Vuokoista muori tekisi sitäpaitsi kääreitä kihtiä lievittämään ja sekottaisi sakean keitoksen jolla voisi poistaa auringon aiheuttamaa rumentavaa rusketusta.

Päivät pitenivät, ja Väinö-veli katosi yhä useammin omille teilleen, vaelluksille joista hän ei muorille paljoa kertonut.

4 kommenttia:

  1. Nää siun tarinat ja kuvat on niin upeita.

    VastaaPoista
  2. Mikähän sitä Väinöä oikein vie ja viiraa ? No onneksi on kesä edessä ja huolia silloin vähemmän, ainakin muorilla. Kiitos kivasta lukuhetkestä ja silmäilyhetkestäkin.

    VastaaPoista
  3. Katsoin juuri kahviporoja, sitäpaitsi minulla on omat aavistukseni mihin Väinön askel vie;)

    VastaaPoista
  4. Kyllä on upeat kuvat! Miten saatkaan niihin avaruutta. Kauniita esineitä ja värejä.
    Tarina sopii just kuviin ja on mielenkiintoinen.

    VastaaPoista