Erilainen potilastarina

 

Juotuaan kupin vahvaa teetä nainen sytytti lampun ja ryhtyi työhön. Hän tutki tarkkaan poskia, liimasi, ompeli ja peitteli siveltimellä säröjä. Nukketohtori oli tottunut siihen, että hänen posliinipäiset potilaansa kätkivät sisäänsä salaisuuksia: silkkipaperiin kiedottuja hiustupsuja, pieniä käsin kirjoitettuja lappuja, kiiltokuvia. Mutta aina kun katse viivähti nuken silmissä, hän tunsi hiljaisuuden ja tyhjyyden. Nuket eivät koskaan vastanneet, eikä niiden kalpeissa poskissa ollut lämpöä. Hänen oli tyydyttävä hiljaisuuteen ja siihen että ne tarvitsivat hänen käsiään.

Eilen hän oli avannut varovasti hyvin vanhan posliininuken, jonka poski oli halki kuin vanha kartta. Kun hän oli irrottanut takkuraisen punaruskean peruukin, työpöydälle oli pudonnut hopeinen kaulakoru ketjuineen. Siron linnun silmä oli jalokivi joka loisti kuin pieni tähti hämärässä työhuoneessa.

Nukketohtori nosti korun käteensä. Se oli liian arvokas ollakseen sattumalta piilotettu. Lukemattomien naarmujen joukosta alkoi erottua jotakin korun selkäpuolelle kaiverrettua. Clemens. Eikö se ollut miehen nimi?

Nainen ompeli nuken umpeen varovasti, päätti jättää sen korjaamatta ja säilyttää sen sellaisenaan, salaisuuksineen. Niin vanhaa nukkea ei enää kaipaisi kukaan onneton lapsi.

Hän oli juuri asettanut nuken hyllylle, kun messinkinen kello oven yläpuolella kilahti. Sisään astui hattupäinen mies, jonka takki oli aivan liian pitkä ja jonka kengät kopisivat kuin niitä olisi ollut puoli tusinaa. Hänen vierellään kulki nainen, jonka olemus oli vielä oudompi. Nainen ei näyttänyt kävelevän, vaan liukuvan äänettömästi, ja hänen katseensa pysähtyi liian pitkäksi aikaa jokaiseen esineeseen. Hän heitteli koko ajan kettupuuhkaansa olkapään yli.

- Olen kuullut, että teillä on tietty hyvin vanha nukke, mies sanoi matalalla äänellä. Nukke, jolla on arpi poskessa.

Nukketohtori tunsi, kuinka huoneen ilma tiheni. Hän ei ollut kertonut kenellekään löydöstään.

Nainen hymyili. Ojensi kätensä, mutta ei koskettanut yhtäkään esillä olevista nukeista. Sen sijaan hän kuiskasi jotakin miehelle. Tämä alkoi vaatia hyllyllä istuvaa nukkea, mutta nainen näytti tietävän, että lelu koruineen ei enää kuulunut kenellekään.

- Mitä te oikein tavoittelette? nukketohtori kysyi.

- Oikeutta, mies mutisi ja meni kurottamaan nukkea hyllyltä. Silloin nainen kumartui ja raaputti hätäisesti muutaman sanan tiskillä olevaan lahjapaperiarkkiin: uusi petos.

Nukketohtori katsoi miestä, sitten naista. - Nukke pysyy täällä.

Mies puristi kätensä nyrkkiin. Nainen hymyili outoa pitkää hymyään. - Hyvä. Silloin se on vihdoin vapaa rikoksen säröistä, hän kuiskasi nukketohtorille.