Ruusumies

 

Nainen puristi raitiovaunun lattialta löytämäänsä kirjekuorta ja vilkaisi taakseen. Ruusukimppua pitelevä mies oli jäänyt pois samalla pysäkillä. Tuntematon pysytteli muutaman askeleen päässä, aivan kuin hänellä ei olisi kiire minnekään mutta ei myöskään aikomusta kadota näkyvistä.

Taiteltu kuori oli kellastunut ja ryppyinen, eikä siinä ollut postimerkkejä. Toinen puoli oli täynnä lyijykynällä kirjoitettuja koukeroita. Nainen tunsi osoitteen ja päätti käydä katsomassa asuiko vastaanottaja yhä siellä. Hänen tarvitsi vain kääntyä kulmasta puutarhakadulle. Vanhan kivitalon ikkunoissa ei näkynyt valoja. Ulko-ovi oli raskas ja maalipinta lohkeillut. Nainen epäröi hetken, mutta koputti.

Ovi avautui naristen. Sen takana seisoi iäkäs nainen, jonka katse oli terävä ja odottava, aivan kuin hän olisi tiennyt, että joku toisi kirjeen. – Te löysitte sen, vanhus sanoi hiljaa, ennen kuin toinen ehti ojentaa kuorta. – Hän ei koskaan uskaltanut lähettää sitä.

Samassa nainen kuuli askeleet takanaan. Ruusumies oli noussut portaille. Hän ei näyttänyt enää ujolta tai romanttiselta, vaan pikemminkin siltä kuin olisi tullut vaatimaan jotakin takaisin.

– Antakaa se minulle, hän sanoi matalalla äänellä. – Se ei kuulu teille.

Ilmassa leijui outo tunnelma. Kirjeen vastaanottaja ojensi kätensä, ruusumies omansa. Nainen seisoi heidän välissään ja tajusi että päätös oli hänen.

Jos hän antaisi kirjeen vanhalle naiselle, jokin salaisuus paljastuisi – ehkä vuosikymmeniä vaiettu totuus. Jos hän antaisi sen miehelle, hän saattaisi estää sen paljastumisen, mutta miksi mies oli niin epätoivoinen?

Nainen teki ratkaisunsa. Hän repäisi kuoren auki.

Sisältä putosi taiteltu paperi, jonka ensimmäinen rivi sai kaikki kolme hiljenemään:

"Anteeksi, että jätin sinut silloin. En koskaan lakannut etsimästä sinua ja poikaani."

Nainen, joka oli vain sattumalta löytänyt kirjeen, tunsi todistavansa hetkeä mikä ei kuulunut hänelle mutta joka ei olisi koskaan tullut ilman häntä.

Porraskäytävän ovi kolahti jälleen. Naapuri oli seurannut tilannetta uteliaana. Hän mutisi anteeksipyynnön ja katosi takaisin käytävään.

Vanha nainen nosti katseensa ja ojensi kätensä ruusumiehelle.
– Jos olet hänen poikansa, niin olet myös minun.

Mies antoi ruusukimpun hänelle. – Haluan sinun tietävän että hän sekä etsi että löysi monia naisia.

Kirjekuoren tuonut nainen astui takaisin kadulle. Syksyinen ilma tuntui kylmältä mutta kirkkaalta. Hän ei koskaan saisi tietää kaikkea, mutta joskus riittää, että näkee hetken, jolloin menneisyys ja nykyisyys koskettavat toisiaan – ja sitten päästä siitä irti.