keskiviikko 1. lokakuuta 2025

Tuntematonta tekstiä

 














Oli myöhäistä kurottaa kirjaa ylähyllyltä. Se oli painava, hän ei jaksaisi selata sitä vuoteessa. Kaisa työnsi sen takaisin koloonsa ja sammutti yölampun.

Aamulla teos makasi yöpöydällä. Sarah Ban Breatnath, Yksinkertainen runsaus.

Tapahtunut antoi Kaisalle idean kirjoittaa naisesta, joka kulki unissaan pitkin puutalon käytävää. Tekstistä tuli utuinen, täynnä varjojen liikettä.

Uteliaisuuttaan hän syötti sen digitaaliseen käännössovellutukseen. Kun tiedosto palautui, sisältö oli aivan toinen. Unissakävelijä oli nyt hahmo joka liikkui todellisuuksien välillä. Jokainen yö vei hänet vieraaseen taloon missä ihmiset puhuivat väreillä. Ajan kululla ei ollut mitään merkitystä.

Kaisa hämmästyi. Tämä ei ollut hänen kirjoittamaansa, mutta siinä oli jotain kiehtovaa. Hänen unissakävelijänsä oli ollut hauras ja arvoituksellinen. Nyt versiossa sykkivät värit ja iloitsivat äänet.

Kaisa mietti, oliko digitaalinen palvelu vain kääntänyt vai toiminut kuin kirjailija, joka oli nähnyt sanojen läpi?

Hän ymmärsi versionsa vain pintakerrokseksi. Uusi tarina liikkui syvyydessä mistä hän ei uskaltanut kertoa.

Uteliaisuus muuttui uhkaksi. Kaisa alkoi itse kävellä unissa.

Sen hän tiesi herätessään seuraavana aamuna. Painava kirja oli palannut ylähyllylle.


1 kommentti:

  1. Sinulla on jänniä juttuja! Itse luen parhaillaan kirjaa, jossa on yli 1000 sivua, olen puolivälissä ja sitä on todella vaikea pitää käsissä. Itse säilyttäisin painavat kirjat alahyllyillä. On turvallisempaa.

    VastaaPoista