Peilillä ei voiteta

Pari kuukautta sitten osallistuin jälleen kerran novellillani valtakunnalliseen kirjoituskilpailuun. Mutta tällä kertaa en tiennyt mihin olin pääni työntänyt, vaikka epäilytti hieman. Olin työstänyt tekstiä hyvin kauan. Menköön matkaan. Pääasia oli osallistuminen, sillä se piti harrastukseni elossa.

Kilpailun järjesti yhdistys minkä tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa maailmankuvaa. Se on kansalaisjärjestö, ja jäsenkunta avoin kenelle tahansa, eikä yhdistys itse harjoita suoraa tieteellistä tutkimusta. Sukupuolijakauma on kuitenkin painottunut vahvasti miehiin. Sekä jäsenistö että kirjoittajakunta on miesvaltaista. Yhdistyksen mukaan syynä voi olla, että kriittinen "änkyräaktivismi" vetoaa yhteiskunnallisesti enemmän miehiin.

Aikaisemmat hallitukset ovat olleet miespuolisia ja nykyisin hallitus on palannut täysin miehisten jäsenten muodostamaksi kokoonpanoksi. Niinpä 2026 hallitukseen kuuluu seitsemän varsinaista jäsentä sekä taloudenhoitaja, jotka ovat kaikki miehiä.

Koska yhdistyksen lehti on hyvin pieni kulttuurijulkaisu, useissa numeroissa kaikki artikkelit, kirja-arvostelut ja kolumnit ovat yhdistyksen aktiivimiesten sekä muiden miespuolisten vieraskirjoittajien käsialaa.

Vaikka yhdistyksen valtakunnalliset kirjoituskilpailut ovat avoimia kaikille, kilpailuissa on painottunut miesten menestys. Tuomareina ja asiantuntijoina on toiminut nimekkäitä tutkijoita. Nyt 2026 vuoden tulokset olivat kuin miesten SM-kisoista tai salaisesta veljeskunnan kokouksesta. Sekä tuomarit että voittajat olivat miehiä.

Ja minä, hyväuskoinen olin sattunut lähettämään novellin miehestä, jolla oli vain mieskollegoita perinteisessä miehisessä perheyrityksessä, ja joka eli yksin kuin jokin luolakarhu. Ainoa hänen tuntemansa nainen, uusi naapuri, oli jo siirtynyt pois elävien kirjoista, mikä selitti tämä nykyisen hieman oudon käytöksen. 

Kun kirjoituskilpailun tulokset julkaistiin, tajusin että olin tahtomattani osunut kilpailun ytimeen. Olin kirjoittanut tarinan, joka sopi tuomaristolle kuin vanha solmio kaulaan: tuttu, turvallinen, mieskeskeinen maailma. Mies päähenkilönä, mies sivuhenkilöinä, mies kaikissa ovissa ja ikkunoissa. Ainoa nainen oli haamu. Kirjaimellisesti.

Olin väärässä seurassa oikealla tekstillä. Tuomaristo nyökkäili kuin olisi katsonut dokumenttia omasta elämästään. He eivät nähneet siinä mitään uutta. He näkivät siinä vain peilin.