Pihamme villeistä kasveista
mäkimeirami on ehdoton suosikkini. Sen violetit ja roosat kukat avautuvat heinäkuussa. Otin tavakseni poimia mukaan ison kimpun kun lähdin Suomeen kesälomalle. En ollut
todellakaan ainoa suomalainen mummu Göteborgin lentokentällä jonka laukusta
pilkotti kimppu mäkimeiramia Vantaalle menossa. - Kotona kuivatan kasvia enimmäkseen koristeeksi.
Pienikin kimppu on viehättävä. Tässä kuvassa se on jo melkein kuivatettuna Rosa Ljungin
maljakossa. Lehdet vielä näyttävät vihertävän.
Suomessa kaukana
lounaissaariston kivisillä rannoilla kasvanutta mäkimeiramia kalastajat
kutsuivat “meren suojaksi”. He uskoivat, että jos oksa ripustettiin veneen
keulaan, myrsky ei nousisi ennen kuin kala oli pyydystetty. Saaristossa
kalastajat ovat maustaneet silakka- ja kalaruokia mäkimeiramilla jo pitkään.
Mäkimeiramin eli
oreganon kreikankielinen nimi Origanum juontuu sanoista oros
(vuori) ja ganos (kaunistus).
Luostareissa yrtti
kuivattiin ja murskattiin, ja sen tuoksun sanottiin karkottavan pimeät
ajatukset. Kuninkaan pöytään se päätyi viinietikkaan tai olueen sekoitettuna. Ei
vain maun vuoksi, vaan siksi että yrtti toi “vuorten kaunistuksen” voiman
mukanaan.
Ja vielä tänäkin
päivänä, kun joku ripottelee oreganoa pizzan päälle, pieni häivähdys tai aavistus vanhasta
taikuudesta kulkee mukana, eikö?
Mäkimeirami on ollut
myös tärkeä rohdoskasvi.
Sitä käytettiin hengitystievaivoihin, yskään, hinkuyskään, kuumeen alentamiseen ja ruoansulatuksen tukemiseen. Haihtuvat öljyt (tymoli, karvakroli) estivät bakteerien ja sienten kasvua. Tuoretta yrttiä pidettiin nenässä päänsäryn ja unettomuuden lievittämiseksi.
Ruotsissa mäkimeiramin nimi on kungsmynta. Mynta viittaa minttuihin (kasvi kuuluu minttujen sukuun). Kung tuo nimeen ylevyyttä – kasvia on pidetty arvokkaana, jopa kuninkaallisena yrttinä, sen lääkinnällisten ja maagisten ominaisuuksien vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti