Minjan tarina, osa 3. Mitä vaatehuoneessa?

 

Taloutensa kanssa Minja oli todella tarkka, mielestäni liiankin perusteellinen. Hän suhtautui pankkitilin saldoon kuin se olisi ollut luonnonvara, mikä saattoi huveta jos sitä ei vahtinut päivittäin. Jos laskussa tai tiliotteessa oli outo rivi, epävarmuus nakersi hänen mieltään ja hän tunsi itsensä huijatuksi. Tilien tarkistaminen oli käynyt hieman hankalammaksi ilman tietokonetta, mutta siihenkin äiti oli keksinyt nopeasti oman ratkaisun. Finanssimaailman siirtyessä verkkoon hän oli pitänyt kiinni paperisesta pankkikirjastaan kuin se olisi ollut viimeinen tae siitä, että entisaikojen  järjestys oli vielä jotenkuten mahdollista. Raha-asioissa hän ei luottanut mihinkään, mikä ei jättänyt paperille painettua jälkeä.

Pankit olivat ovelia, eikä äiti olisi halunnut mennä kehityksen mukana. Ystävällinen virkailija huomasi tämän ja oli antanut äidin pitää vanhan pankkikirjansa mihin kirjattiin saldo hänen piipahtaessaan aluekonttoriin sitä kyselemään. Minulla oli äidin verkkotilin käyttötunnukset ja pankkikortin tiedot, mutta mieleeni ei olisi koskaan juolahtanut ottaa rahaa hänen tililtään. Ei digitaalista sen enempää kuin käteistäkään automaatista. Jos tiliotteessa näkyisi otto jota hän ei heti muistanut, hän miettisi olinko käyttänyt salaa hänen rahojaan. Siksi maksoin joskus käydessäni omalla kortillani hänen lääkärikäyntejään ja muita menoja.

Joka kerta äidin luona tarkistimme yhdessä kirjeitse saapuneet tilisaldot, laskujen kopiot ja muut asiapaperit ennen kuin ne arkistoitiin vaatehuoneen hyllyllä seisoviin kansioihin. Siellä vallitsi sotilaallinen järjestys, mutta ehkä ei ollut viisasta pitää kansioita etiketteineen niin näkyvillä, olihan äidillä jonkin verran arvopapereita ja säästöjä.

- No keksitään kansioiden selkiin jotkut muut tekstit, äiti ehdotti. Kirjoitetaan etiketteihin vaikka ”Rantakasvistoa” ja ”Muuttolintuja” tai jotakin muuta mikä ei kiinnosta voroja. - Varkaista puheen ollen, luuletkos että minun pitäisi maksaa enemmän lämminvesimaksua tai saunakorvausta taloyhtiölle nyt kun sinä olet täällä käymässä, ettei isännöitsijä sitten syyttele, äiti oli tuumaillut, mutta onneksi unohtanut asian saman tien nähdessään että olin avannut tietyn oven. - Kuule kahvi jäähtyy, mennään nyt keittiöön, hän sanoi äkkiä kuin olisi halunnut estää minua.

Vaatehuoneessa riippui solmio ja kolme miesten pukua. En muista nähneeni juuri näitä koskaan isällä, mutta varmaankin ne olivat kuuluneet hänelle. Miksi äiti olisi muuten ripustanut vaatteet tänne? Se oli haikeaa, mutta ehkä ne tekivät hänen olonsa jotenkin turvallisemmaksi.

En saanut olla liian epäilevä, mutta...

Jatkuu